torstai 2. helmikuuta 2012

helppoa leivontaa

Parhaita reseptejä ovat kaikki nopeasti puuhaarukalla sekoitettavat herkut. Raaka-aineet ovat usein laadukkaita ja niitä on vähän.

Leivonnasta tekee mukavaa kauniit tuotteet ja hyvät kestävät välineet.


Ehdoton ystävänpäivän suosikki leivonnainen on meillä jo vuosia ollut runebergintortut.
Tämä ohje on helppo ja sanomattikin herkullinen.

10 kappaletta


Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen huolellisesti vatkaten. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne vuorotellen kerman tai maidon kanssa. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Jaa taikina korkeareunaisiin muffinivuokiin ja tasoita pinta. Paina lusikalla keskelle kolo ja valuta lusikallinen vadelmahilloa koloihin.
Paista tortut 200 asteessa 20–25 minuuttia koosta riippuen. Anna niiden jäähtyä hetken aikaa ritilällä ennen kumoamista.
Nosta nokare hilloa vielä painuneen hillosilmän päälle. Sekoita tomusokerista ja vedestä kuorrute. Valuta kuorrutetta hillon ympärille.
resepti on yhteishyvän.